Ammattikorkeakoulut – suomalainen menestystuote

31.03.2023

Ammattikorkeakoulun AMK- tai YAMK-tutkinnon suorittaneista 83 prosenttia ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 85 prosenttia on vähintään melko tyytyväisiä tutkintoonsa, kertovat viimeisimmän uraseurantakyselyn tulokset.

Valtakunnallisen ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyn tuloksia käsiteltiin 16.3.2023 järjestetyssä tuloswebinaarissa. Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen nosti esiin, että ammattikorkeakoulut ovat suomalainen menestystuote ja brändi.

Ammattikorkeakoulujen uraseurantaa tehdään viisi vuotta aiemmin AMK- tai YAMK-tutkinnon suorittaneille. Jo viidettä kertaa toteutettuun valtakunnalliseen uraseurantakyselyyn vastasi melkein 11 000 vuonna 2017 ammattikorkeakoulututkinnosta tai ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta valmistunutta. Uusimman uraseurantakyselyn vastausprosenttia ja tuloksia voi pitää erinomaisina.

 

Tutkintoon ollaan tyytyväisiä

Yksi ministeri Honkosen esiin nostamista teemoista oli opiskelijoiden työllistyvyyden varmistaminen. Vuonna 2017 valmistuneista 85 prosenttia oli vähintään melko tyytyväisiä tutkintoonsa sekä 88 prosenttia tähänastiseen työuraansa. 78 prosenttia vastaajista näki tutkinnon antavan riittävät valmiudet työelämään.

Vuoden 2017 alumneista jopa 66 prosenttia on ollut yhtäjaksoisesti työelämässä valmistumisensa jälkeen, koronaepidemiasta huolimatta. Tulosten perusteella näyttää siltä, että osaaminen ja tyytyväisyys tutkintoon säilyvät, vaikka valmistunut päätyisikin työskentelemään eri alalle kuin mihin tutkinto on alun perin suuntautunut.

  • Tärkeintä ei ole tutkinto vaan osaaminen, korostaa ministeri Honkonen.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n toiminnanjohtaja Ida Mielityinen näkee, että ammattikorkeakoulututkinto antaa erinomaiset mahdollisuudet työllistymiseen.

  • Ammattikorkeakouluissa on pystytty pedagogisesti yhdistämään teoreettisempi pohja ja käytännön työelämän tarjoamien taitojen rakentaminen summaa Mielityinen.

 

Valmistunut työllistyy korkeakoulupaikkakunnalle

Ministeri Honkonen pitää ammattikorkeakouluja tärkeinä alueellisina vaikuttajia. Myös uraseurantakyselyn tulosten mukaan ammattikorkeakouluilla on suuri vaikutus sijaintimaakuntansa ammattitaitoisen työvoiman ja eri alojen yrittäjien kouluttamisessa. Kyselyyn vastanneiden AMK- ja YAMK-tutkinnon suorittaneiden nykyinen asuinkunta kertoo voimakkaasta alueellisesta keskittymisestä ammattikorkeakoulupaikkakuntiin.

Vaikka iso osa viisi vuotta sitten tutkinnon suorittaneista työllistyy juuri koulutuspaikkakunnalle, on kuitenkin huomattava, että osa opiskelijoista taas palaa kotipaikkakunnilleen suuremmalla paikkakunnalla suoritetun korkeakoulututkinnon jälkeen.

 

Kirjoittajat

Liisa Marttila, Erikoissuunnittelija, TAMK

Satu Helmi, Erityisasiantuntija, Turun AMK